Yhdistys
VANTAAN TYÖNHAKIJAT ry on perustettu vuonna 1993 ja on osa Työttömien Keskusjärjestö ry:tä (ent. valtakunnallista yhteistoimintajärjestö TVY:tä). Teemme yhteistyötä myös muiden työttömien yhdistysten kanssa. Yhdistyksemme toimii paikallisesti työttömien etujen puolesta tarjoten opastusta, tukea sekä virkistystoimintaa. Yhdistyksemme on työllistänyt palkkatuella ja työkokeiluihin toimitilojen sekä hankkeen tehtäviin pitkäaikaistyöttömiä, joiden työttömyys on kestänyt vähintään 24kk viimeisen 28kk:n aikana.
Toimitilat Leinikissä ovat vuosien varrella osoittautuneet tärkeiksi kohtaamispaikoiksi alueen työttömille ja muille alueen asukkaille. Vuonna 2020 koronan rajoituksista huolimatta Leinikin toimipisteessä kävi lähes 22 000 asiakasta. Luku kertoo omalta osaltaan tilojen ja toiminnan tarpeellisuudesta.

Esite vuodelta 2015 |